Olen viettänyt pidemmän aikaa suhteellisen joutilasta elämää. Siihen tottuu kovinkin nopeaan. Nyt pitäisi totuttaa itseään taas aikataulujen ja kalenterin sanelemaan rytmiin. Siihen taas on vaikea tottua. Uusi harrastukseni kuoro vie paljon enemmän aikaa kuin alunpitäen luulin ja kaavailïn. Astan mielestä aivan liikaa. Myöskin avoimen yliopiston opinnot paljastuvat koko ajan vain työläämmiksi ja työläämiksi. On todella potkittava itseään perseelle jotta jaksaa ja viitsii. Olen myöskin rahanhimoissani lupautunut tekemään hulluna töitä Hesarilla ja rahanhimoiselle se tarkoittaa näillä palkoilla aika todella paljon. Siltikään rahaa ei ole. Ei se mitään, pitää kuitenkin lukea ja liehua, mitä sitä siis rahalla. Uusi mantra: raha ei tee onneliseksi. Elämän se tekee ehkä vähän helpommaksi, mutta mitäs siitä. Kaiken päälle oman mielenterveytensä hengissä pitimiksi on nähtävä ystäviä ja sukulaisia säännöllisesti ja sitä yhtä tiettyä niin paljon kuin vaan ikinä voi olla mahdollista ja silti se ei koskaan ole tarpeeksi. Aina tällaisina hetkinä sitä odottaa jo kiihekästi elkepäivään alkaviksi, mikä on säälittääväkin säälittävämpi asenne elämiseen. Onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti